Pate lapsenlikkana

Hei taas kaikki!
Meikä on joutunut lapsenlikaksi. Ihan tosi. Tämä homma alkoi viime Juhannuksena. Emäntä sanoi Isännälle yksi aamu, että meille tulee kolmas kissa. Me jäätiin Jassen kanssa kuulolle mitä tuo lause oikein tarkoittaa. Isäntäkin jäi kuulolle ja kysyi :"Mitä sanoit?". Ei siitä sen enempää keskusteltu. Sitten yhtenä päivänä meille tuli Archie (FIN*Zarin Archie). Se oli tullessaan vähän yli kolme kuukautta vanha. Pitihän meidän Jassen kanssa yksi päivä sille sähistä, että tietää nokkimajärjestyksen. Kyllä me se hyväksyttiin joukkoon. Välillä se oli ärsyttävä, kun sen kanssa olisi pitänyt koko ajan painia. Ei meinattu jaksaa ja silloin meillä vähän sähistiin. Välillä taas sen kanssa oli kiva juosta ja remuta. Archie oli pentuna vähän vilkas. Emäntäkin sanoi kerran, että itse asiassa Jasse ja Pate ovat mukavan rauhallisia kissoja. Se oli sen jälkeen kun Arhie oli ensin kiivennyt kuntolaitteen päälle mistä se ei päässyt itse alas, sen jälkeen rynnännyt tiskipöydälle ja pudonnut tiskialtaaseen, jossa emäntä tiskasi ruokakuppeja ja kastumisen jälkeen mennyt hakemaan lohtua makuuhuoneen sängystä, jonne pissasi (no se oli varmaan vahinko, pieni poika kun oli). Archie oli meillä viisi kuukautta. Sitten tuli yksi setä, joka puhui vierasta kieltä – kuulemma ruotsia – ja vei sen omaan kotiinsa kissaksi. Se oli alunalkaenkin tarkoitus – Archie oli meillä vaan valmistautumassa Ruotsiin menoon. On meillä vähän ikävä. Isännällä varsinkin. Ne Isännän kanssa leikki paljon yhdessä ja Archie tapasi nukkua Isännän kainalossa.

No sitten elokuun loppupuolella Emäntä ja Isäntä keskusteli taas kissojen lukumäärästä. Isäntä oli juuri avannut keskustelun sanomalla, että kolme kissaa on aika paljon varsinkin kun on yksi eläväisempi menijä joukossa. Emäntä vastasi siihen että kohta niitä on neljä. Silloin taisi kaikki neljä korvaparia (meikä, Jasse Archie ja Isäntä) keskittää kuuntelemisen Emännän suuntaan. Emäntä kertoi, että meille tulee Pilli vähän syksymmällä. Ja tulihan se. Ei siinä tainnut olla Isännällä juurikaan valinnanvaraa – meidän Emäntä yleensä saa nämä kissajuttunsa läpi perheneuvotteluissa. Pillihän "pehmitti" Isännän aika nopeasti samalla tavalla kun Jasse aikanaan ensin, meikä sitten ja Archiekin eli menemällä syliin, katsomalla silmiin ja aloittamalla kehräämisen. Ja bingo! Isäntä on kesytetty!

Pilli on tyttö. Sen koko nimi on FIN*Zarin Blue Billie Holiday. Vähän me Jassen ja Isännän kanssa päiviteltiin, että tyttö meidän miesvaltaiseen mukavaan elämään. Pilli oli tullessaan aika sinnikäs. Me yritettiin Jassen kanssa sähistä sille, mutta sepä vaan sähisi takaisin vaikka oli pikkuriikkinen kooltaan (tyttökissat on pienempiä kun me pojat). Isäntä lohdutteli meitä sanomalla vaan, että naiset on just tuollaisia – kun niitä yrittää komentaa niin ne sähisee vastaan.

Pilli on kiva. Se ei ole ollenkaan sellainen säheltäjä kun Archie oli pienenä eikä se yritä liikaa haastaa meitä painiotteluun. Pilli leikkii omia leikkejään ja välillä me kaikki kolme kissaa juostaan yhdessä ja meillä on tosi hauskaa. Isäntä juoksuttaa meitä punasilmän kanssa. Punasilmä on laserkynän valo, jota on mukava metsästää.

Pillillä on yksi hauska harrastus, joka välillä aiheuttaa kiljahduksia Isännän ja Emännän suunnalta: Pilli varastelee ruokapaloja ihmisten lautasilta (ranskanperunoita, makkaranpaloja, leivänpaloja, pikkupiirakoita jne. ) ja piilottaa ne eteisessä oleviin kenkiin. Sitten kun Isäntä tai Emäntä työntää jalkansa kenkään kuuluu yleensä huuto "PILLI!!!!!". Meitä naurattaa.

 

Paten sihteerinä toimi Anja Silvennoinen

Pate on IP Zarin Quincy ja Jasse FIN*Zarin Nazar, Archie on FIN*Zarin Archie (asuu siis tätänykyä Ruotsissa) ja Pilli on FIN*Zarin Blue Billie Holiday



Takaisin